Estellen vihervasemmistolaiset tukevat terroristeja
Ruotsalaisessa omistuksessa oleva, mutta Suomen lipun alla purjehtiva, suomalaisen kapteenin kipparoima Estelle-alus päätyi tänään odotetusti Israelin puolustusvoimien haltuun. Laivan oli määrä toimittaa avustustarvikkeita Gazaan. Israel ilmoitti hyvissä ajoin, että aluksella ei ole pääsyä tälle saarretulle alueelle varoittaen samalla aluksen väkeä seurauksista, jos nämä uhmaisivat kieltoa. Tällä hetkellä miehistö on pidätettynä odottamassa mitä ilmeisintä karkotusta.
Estellen takana olevat vihervasemmistolaiset esittävät nyt marttyyreja tuomiten Israelin toimet hyökkäykseksi rauhan asialla olevalle laivalle. Vaikka Israelin toimintaa Gazan suhteen voidaan arvioida kriittisesti, on kuitenkin muistettava, mistä perimmältään on kysymys. Gazaa hallitsee terroristijärjestö Hamas, jonka peruskirjassa ilmoitetaan järjestön tarkoituksena olevan Israelin tuhoaminen. Tätä tarkoitusta se toteuttaa mm. pommittamalla Israelin siviilikohteita, huijaamalla nuoria itsemurhapommittajiksi lupaamalla heille suoran pääsyn paratiisiin ja kylvämällä kaikin tavoin Israel-vihaa palestiinalaisiin. Estellen purjehtiessa varoituksista piittaamatta itsepintaisesti kohti Gazaa Hamas ilmaisi sille lämpimän tukensa.
Estellen lastista suurin osa päätynee Gazaan tarkastuksen jälkeen. Miehistö sen sijaan saa ansaitsemansa käsittelyn. En tunne heitä kohtaan juuri sympatiaa, sillä he ovat toiminnallaan tukemassa tahoja, joiden tavoitteena on tuhota Lähi-idän ainoa demokratia.
PS. Marko Maunulalla on erinomainen kirjoitus aiheesta http://suomenkuvalehti.fi/blogit/americana/estelle-media-ja-propaganda-ansa
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Niinpä juuri, varoituksista huolimatta ja niistä piittaamatta laivan miehistö jatkoi lähestymistään saarretulle alueelle, niinpä IDF teki oikeutetun ja rauhallisesti sujuneen pidätysoperaation.
Tässä nähtiin, ettei IDF ala ammuskelemaan ketään, jos pidätettävät eivät itse sitä tee; kaikkien turvallisuus on taattu. Lastikin pääsee perille, jos sillä mitään humanitäärista merkitystä Gazalaisille on.
Kaikki muut ovat tyytyväisiä, paitsi terroristit.
Kyllä, Israel saartaa raketti ja kranaatti vientiä. Israel suojelee kansalaisiaan väkivaltaisia murhaaja raiskareita vastaan. Israel puolustautuu hyökkääjää vastaan.
No, nyt on isokyynel,kun ei marttyyreitä tullut, ja se pitää käsitellä, ainakin vasemmistoliiton eduskuntaryhmässä.. Puhakka kirjoittelee tänne jotain solidaarisuus-palestiinalaisille juttua, menis ihmettelemään, sitä miksi Itella ei kotkan mussalossa noudata oikeaa työehtosopimusta, ja miksi ahtaajat laittoivat Itellan varaston saartoon.
Ei normi-duunarin asiat enään vassareita kiinnosta, biefrat, ja rättipäiden jutskat ovat nyt in,että voidaan olla aktiivisia, ja tuomita .... Suomessa tapahtuvat asiat,ovat, vähän out of season, paitti jos pitää, jotain nälkälakkolaista puolustaa, Kotulaisittain.
"Humanitaarinen" kriisi Gazassa on niin paha että ihmiset joutuvat ajamaan hummereilla ja uusimpia Iphoneja ei ole tarjolla kuin yhtä väriä!
Hullujas puhut blogisti! Vihervasemmistosta puhuminen on vanhan lumen
tapauksia. En kirjoita enempää kun joku saatanan proviisori häiritsee
koko ajan kirjoittamistani. Joutaisi tuollaiset jätkät ottaa limusiinin
kyytiin ja viedä USA:n rajalle.
Toivottavasti Israelin viranomaiset tutkivat tarkasti Estellen merikelpoisuuden. Omien havaintojeni mukaan paatti olisi pitänyt upottaa kauan sitten. On todella vastuutonta purjehtia sillä Turun Rajakaria kauemmaksi.

Kommentoi 10 kommenttia